Titaanidioksidin hiukkaskoko
Partikkelikoko viittaa hiukkasen kokoon, tavallisille pallomaisille hiukkasille voimme käyttää "halkaisijaa" kuvaamaan tarkasti sen kokoa, todellisessa tuotannossa ohjauksen epävakauden vuoksi valtaosassa tapauksista hiukkasten muoto eivät ole pallomaisia, ei voida ilmaista halkaisijana, jotta hiukkasten koko otettiin käyttöön Käsite "hiukkaskoko" otettiin käyttöön.
Niin kutsuttu partikkelikoko voidaan ymmärtää kokotekijänä. Sama hiukkanen, eri sovelluksista johtuen, usein mittausmenetelmät ovat erilaisia, myös saadun hiukkaskoon arvo on erilainen; mikroskoopilla nähdäksesi hiukkasen koon ja projektion näkölinjan kohtisuoraan tasoon; seulontamenetelmä hiukkaskoon saamiseksi on seulan reiän koko; sedimentaation määritysmenetelmä, jolla saadaan tietyt laskeutumisominaisuudet samalle pallomaiselle hiukkashalkaisijalle. Tuotantokäytännössä kyseessä ei useinkaan ole yksittäinen hiukkaskoko, vaan se sisältää joukon erikokoisia hiukkasia aggregaatista eli hiukkasryhmästä, kuinka kuvata kaikkien hiukkaskokoominaisuuksien hiukkasryhmää on myös tullut ongelma. Nykyään hiukkasryhmän keskimääräinen hiukkaskoko lasketaan tilastollisilla matemaattisilla menetelmillä ja segmentoidaan kuvaamaan hiukkasten kokoa ja jakautumista eli partikkelikokojakaumaa eli pigmenttijauheiden eri hiukkaskokovälien hiukkaspitoisuutta.
Näkemämme titaanidioksidi, joko anataasi tai rutiili, koostuu pallomaisten hiukkasten yksittäiskiteistä, joiden halkaisija on {{0}},1 - 0,3 μm. Yksikidehiukkasten koko ja siitä johtuva sekundääristen hiukkasten sitoutumisvoimaarvojen agglomeroituminen ja sitoutumisen määrä johtavat suureen muutokseen titaanidioksididispersiojärjestelmän pigmenttiominaisuuksissa, kuten valkoisuudessa, akromaattisessa tehossa, dispersiossa ja säänkestävyys. Siksi hiukkaskoko ja partikkelikokojakauma on yksi tärkeistä pigmentin suorituskykyyn ja käyttöindeksiin vaikuttavista ominaisuuksista, ja sillä on ratkaiseva vaikutus lähes kaikkiin pigmentin ominaisuuksiin.
